Kolumnit 10.11. 14.10 Päivitetty 10.11. 14.10 Kommentoi

Pormestareita ja muita mestareita

PAAVO LUOKKALA   Pormestareita on Tampereella vaikka muille jakaa. Pitäähän niitä olla kylliksi, jotta kokoomuksen johtama valtaryhmittymä saisi läänityksensä jaetuksi. Se tässä pormestariasiassa tuntuukin olevan pääasia. Apulaispormestarinkin homma tuntuu olevan hyvä astinlauta muihin rahakkaisiin ja/tai urakehityksen kannalta hyviin hommiin. Ja niitä parempiakin hommia on riittänyt, kun tällä vaalikaudella yhtä lukuunottamatta kaikki ovat vaihtuneet, jotkut useaan kertaan.

Pääpormestari Timo P. Nieminen oli jo viimeksi pormestarien määrästä päätettäessä sillä kannalla, että kolme apulaista hänelle riittäisi, ja hän tuntuu olevan edelleen samaa mieltä. Semarien mielestä kaksikin olisi hyvin riittänyt, mutta eihän siinä ollut kyllin herran virkoja jaettavaksi, joten XL päätyi neljään.

Valtaryhmittymän johtossa oleva apulaispormestari Leena Kostiainen sen sijaan on edelleen neljän kannalla. Sillä hän uskoo epäpyhän allianssin pysyvän koossa ensi syksýn vaalien jälkeenkin. Jos ei muuta jaettavaa näinä aikoina ole, niin onpa ainakin herranvirkoja.

Eikä puhettakaan siitä, että pormestari valittaisiin kansanvaalilla, vaikka siitä on oikein aloitekin tehty, ja lupa olisi näin menetellä.

Aamulehti jokin aika sitten kertoi, kuinka yksityinen palveluntuottaja hoitaa kotipalvelun selvästi huokeammalla kuin kaupunki. Tosin jutussa virheellisesti väitettiin, että kunnan työnä se olisi kaksi kertaa kalliimpi, mikä merkitsisi 300:ea prosenttia. Mutta puoletkin kalliimpi on tietysti liikaa.

Kun puolelta tusinalta johtajalta kysyttiin, miksi näin on, ei kukaan osannut sitä selittää. Siinä se vastaus taisi tullakin. Johtajat eivät tiedä toimialansa keskeisestä asiasta mitään.

Paavo Luokkala

Pirkanmaan Päivä