Oikeita lääkäreitä ja valelääkäreitä
HANNA TAINIO Valelääkärikohu puhututti eduskunnassakin viime viikolla ja lehdissä siitä on kirjoitettu jo tuhansia palstamillimetrejä ja kirjoittelu jatkuu. Itsekin pääsin viime torstain kyselytunnilla kysymään ministeri Guzenina-Richardsonilta Valviran resurssien riittävyydestä valvontatehtävässä. Vaikka ministeri vakuutti Valviran resurssien riittävän, epäilen sitä vahvasti. Vai onko kysymyksessä ollut Valviran laiskuus tarkistaa lääkäreiden taustoja, kuten professori Sirkka-Liisa Kivelä väittää haastattelussaan?
Pelottaa ajatus siitä, että nyt kiinni jäänyt Esa Laiho on vain jäävuoren huippu. Lääkärin ammatti on arvostettu ja palkka voi olla korkea, jos on valmis tekemään paljon työtä sekä julkisella että yksityissektorilla. Tämä tietysti houkuttaa monenlaista yrittäjää.
Mitalilla on kuitenkin toinen puoli ja se on korkea ammattivaatimus ja -etiikka. Minun on vaikea ymmärtää, miten jokun moraali voi olla niin alahinen, että hän vain kokeilee onneaan ammatissa, jossa lähes päivittäin ollaan tekemisissä ihmisten hengen ja terveyden kanssa. Itse olen, pitkään lääkärinä toimineena, usein pohtinut tätä näkökulmaa. Olenko varma siitä, että tietoni ja taitoni ovat ajan tasalla, enkä edes tiedostamattani aiheita potilailleni haittaa?
Julkisuudessa on otettu kantaa myös siihen, että nykyinen terveydenhuollon yksityistämistrendi ja ns. vuokralääkärifirmat ovat luoneet pohjaa tälle kehitykselle. Yksityisissä firmoissa toimivia lääkäreitä ja heidän ammattitaitoaan on vaikea valvoa. Myös arkkiatri Pelkonen jakaa tämän näkemyksen. Häntä kannattaa kuunnella.
Olin vuosia tentaattorina Tampereen yliopistossa EU/ETA-maiden ulkopuolella opiskelleille, jotka hakivat oikeutta toimia Suomessa lääkärinä. Mielestäni tenttikysymykset olivat vaativia ja pääsääntöisesti he vastasivat niihin hyvin. Vaikea kuvitella, että ilman lääketieteellisiä opintoja olisi niistä selvinnyt. Ei ainakaan urologian kysymyksistä, joita minä heille laadin sekä tarkistin ja hyväksyin vastaukset.
Istun tämä kirjoittaessani junassa. Olen palaamassa Jyväskylästä Reumaliiton edustajakokouksesta. Kokous valitsi liitolle seuraavalle kolmivuotiskaudelle uuden luottamushenkilöjohdon. Kansanedustaja Raakel Hiltunen on ansiokkaasti toiminut Reumaliiton valtuuston puheenjohtajana monta kautta. Nyt hän luopui tehtävästä ja minut valittiin yksimielisesti hänen seuraajakseen. Uusia haasteita siis tulee.
