Tavase
JUSSI V. NIEMI "Tavase on paras vaihtoehto veden tuotannolle. Tamperelaiset pääsevät eroon ajoittaisesta mudan mausta, kriisiajan huoltovarmuus paranee ja vedestä tulee kaiken kaikkiaan luonnonmukaisempaa. Se jos joku on trendikästä". Näin sanoi Tavasen toimitusjohtaja Petri Jokela Aamulehdessä ja jatkoi: "Kemikaalien käyttöä ei oteta argumenttina vakavasti. Tavase vähentäisi pintaveden puhdistamiseen käytettävien kemikaalien käyttöä miljoona kiloa vuodessa. Ajatelkaa toisinpäin, että nyt siirryttäisiin tekopohjavedestä pintaveden käyttöön. Millainen kohu kemikaalien käytöstä nousisi!" Niinpä. Laittamattomasti sanottu.
Tavasen heikoin kohta on se, että tärkein veden käsittelykenttä on liki Pälkäneen keskustaa asutuksen liepeillä ja arvokkaassa luontoympäristössä. Asiantuntijoiden mukaan se on kuitenkin tehonsa ja tuottoisuutensa kannalta alue, joka kipeästi tarvitaan riittävän tekopohjaveden tuoton kannalta.
Tampereen ja Valkeakosken seudun asukkaat lienevät niin tottuneet pintaveden heikkoon laatuun ja ajoittain kamalaan makuun, etteivät tätä edes huomaa. Minä asun tällä haavaa likimain puoliksi kotikonnuillani ja käytän siellä oman 86 metriä syvän porakaivon erinomaista pohjavettä. Tästä syystä minä huomaan eron jopa niin, että joskus Tampereella pitää lähteä kauppaan ostamaan pullotettua lähdevettä. Ainakin tuntuu siltä, että mudan ja kemikaalien maku vaihtelee.
Nyt Tampereelle saadaan pohjavettä lännestä, mutta vain osa tarpeesta. Tärkeää roolia näyttelevät siten Kaupin ja Ruskon järviveden eli pintavesien puhdistuslaitokset, joilla Näsijärven ja Roineen pintavesiä otetaan käyttöön. Olen kuullut Tampereella sanottavan, että Tavasesta voidaan huoletta luopua, koska pohjaveden määrää voidaan lännestä lisätä. Nykyiset kaivot tuskin riittävät kovinkaan suureen lisätarpeeseen. Seuraavat "vapaat pohjavesivarat" ovat kaukana, todennäköisesti vähintään Ikaalisten korkeudella ja Jämin suunnassa. Samasta suunnasta ja yhdestä tuutista tulevaan veteen sisältyy huoltovarmuusriski.
Viime vuosina pienehköihinkin taajamiin on ryhdytty varmistamaan veden saanti kahdesta suunnasta ja tuutista juuri huoltovarmuuden takia. Jos onnettomuuden, ilkivallan tai teknisen syyn vuoksi yksi suunta jää käytöstä pois, niin toisesta vettä saadaan. Tampereen seutu ja Etelä-Pirkanmaa ovat aivan liian suuri väestötihentymä jättää huoltovarmuus noteeraamatta.
Suurin ongelma Tavaselle taitaa olla Pälkäneen suunnan ymmärrettävän vastahangan ohella se, että Matti Meikäläinen ei tarvitse pohjavettä eikä tekopohjavettä. Hänelle riittää kraanavesi.
