Työväki pannassa
PAAVO LUOKKALA Kaikkien tamperelaisten teatterinystävien on tänään syytä kiittää valtiovarainministeri Jutta Urpilaista. Ilman hänen tarmokkuuttaan ja päättäväisyyttään Suomen kävijämäärältään toiseksi suurin näyttämö, Tampereen Työväen Teatterin päänäyttämö olisi jäänyt ilman remonttirahoja. Kokoomuksen ministerit vastustivat henkeen ja vereen rahojen myöntämistä kiinteistöön, jonka valtio ja Tampereen kaupunki yhteisen säätiönsä kautta omistavat.
Asiaperusteita vastustukselle on vaikea löytää, eikä niitä esitettykään. Kokoomuksen perusteluksi vastahankaisuuteensa riitti, että rakennuksessa toimivan teatterin nimessä esiintyy Työväen-sana. Sillä suunnalla ei näköjään ole käyty katsomassa Suomen korkeatasoisinta teatteria, jota nimi ei pahenna eikä teatteri nimeään. Sen historia on poikkeuksellisen kunniakas, ja siksikin se on myös valtionteatteriksi otettu.
Olisi mielenkiintoista kuulla, onko eräällä työväen presidektiksi pyrkivällä hepulla tähän mitään sanomista.
Työväkikammo ei tietysti kokoomuksessa ole poikkeuksellista, päin vastoin. Täkäläinen kokoomuslainen apulaispormestari kieltää kaupungin tuen teatteriryhmälle, jonka toimitilta sijaitsevat Tampereen Työväentalossa, vaikka teatterille sinänsä ei ole mitään sitoutumista tai yhteyttä aatteisiin, joiden tyyssija on talon seinien sisällä. Seinätkö tässä politikoivat vai kokoomus?
Olisi mielenkiintoista kuulla, onko eräällä työväen presidentiksi pyrkivällä hepulla tähän mitään sanomista. Eikös hän ollut se Niinistö? Ei suinkaan nyt ainakaan kukaan kokoomuslainen voi häntä äänestää.
