Pakinat 04.12. 11.07 Päivitetty 04.12. 11.07 Kommentoi

Mitä tapahtuu todella?

PUNAVIININ YSTÄVÄ   Punaviinin ystävä Pentti Saarikoski loi aikoinaan legendaarisen uutta luovan runokokoelman otsikon nimellä. Kysymys on varsin ajankohtainen edelleenkin. Pitkin vuotta olemme saaneet lukea ja kuulla mediasta, miten Suomen valtionvarainministeri Jutta Urpilainen on maamme mainetta vahingoittavasti ja muuten aivan turhaan ja kalliiksi käyvällä tavalla yrittänyt hankkia vakuuksia Kreikan avustuksille. Naurismaan aidatkin on valjastettu nauramaan vain SDP:n vaalilupausten vuoksi synnytetylle prosessille. Mikään muu maa ei kuulemma ollut kiinnostunut kalliista vakuuspaketista.

Onneksi olikin aamu, niin ettei punaviiniä vielä ollut lasissa, kun kuuntelin, miten Nordean pääanalyytikko Jon von Gerich yllättäen aamutelevisiossa todisti, että Suomen vakuuspaketti onkin osoittautunut hyväksi eikä mitenkään hintavaksi. Todistaja ei liene sosialidemokraatti eikä muutenkaan asiassa osallinen, eikä todella voi olla asiaa tuntematon.

Mitä tapahtuu todella? Vetääkö media jotenkin takaisin kaikki Jutan mollaamiset, kertooko uudestaan, millaiset vakuudet on todella saatu vai vaikeneeko kuin litku sukassa tosiasioista? Miten media oikein muokkaakaan meidän käsityksiämme todellisuudesta?

Punaviinin Ystävä

Pirkanmaan Päivä