Seppä Simo:Hieno mies jalkatöissä
Jalkatyö on olennainen osa vaalityötä. Sitäkin on jonkun verran tullut tehdyksi...
Tampereen kaupunki jakoi apurahoja tamperelaisille kirjailijoille, teatterin tekijöille, kääntäjille, ammattitaiteilijoille ja tieteellisen tutkimuksen tekijöille. Raatihuoneella pidetyssä tilaisuudessa jaettiin Luovan kirjallisen työn palkinnot, ammattitaiteilijoiden stipendit ja tiedeapurahat sekä Eino Salmelaisen säätiön tunnustuspalkinnot.
Sunnuntaina päättyneenTampere Biennalen konsertgeissa ja muissa tilaisuuksissa oli alustavan arvion mukaan käyntikertoja viiden päivän aikana noin 2 700. Ohjelmiston pääpaino oli totutusti suomalaisessa klassisessa nykymusiikissa.
Kun Lempäälän Runo ja Sanataide yhdistyksestä kysyttiin Jukka Virtasta tapahtuman suojelijaksi, Virtanen suostui pyyntöön ilman suurempia pohdintoja.
- Mukavahan tällaiseen tapahtumaan on tulla höpisee, kun on hyvän ja vireen näköistä porukkaa yleisössä, Virtanen myhäilee.
FT Ulla Vihanta luennoi Sara Hildénin taidemuseon Erik Enroth -näyttelyssä sunnuntaina klo 13. Luennon aiheena on Erik Enrothin taiteen modernistiset piirteet sodanjälkeisessä Suomessa. Ulla Vihanta on tutkinut Enrothin taidetta, hänen kirjoittamansa laaja artikkeli taiteilijan tuotannosta on julkaistu näyttelyluettelossa.
Hyvän joukon toistasataa esiintyjää kilpaili Tampereen Elonpolkuja-verkoston Kyky 2012 -kisassa Musiikkiteatteri Palatsin salissa maanantaina. Kilpailevia ryhmiä oli 22 - toinen toistaan taitavampia ja omintakeisempia musiikki-, tanssi- ja näyttämöryhmiä. Tuomaristolla oli vaativa työ päättää palkittavista esityksistä, mutta selvä voittaja kuitenkin löytyi: Tampereen Työkyvyttömyyseläkeläisiä edustava Tapio Laine, joka hanuristi Antti Huusarin säestyksellä esitti yksinlaulua.
Finanssikapitalismin profeetat eivät lepää koskaan. Ne saarnaavat riskit mahdollisuuksiksi. Ne näkevät uhkat siellä missä muut eivät vielä näe. Tuomiopäivän pasuunat pauhaavat ja karkeloihin kutsuvat huilut helisevät. Niin vuorottelevat usko, pelko ja ahneus, mutta suurin niistä on ahneus. On oltava röyhkeä, jos haluaa olla voittaja. Jotta syntyisi voittajia, tarvitaan myös häviäjiä, sillä lihavia saaliita ei riitä kaikkien jaettavaksi.
Karstulassa syntynyt Jukka Pirttinen on toiminut Satakunnan sosialidemokraattien toiminnanjohtajana vuodesta 2002 alkaen. Synnyinseutuaan Pirttinen ei ole unohtanut ja hän toimii esimerkiksi paikallislehti Viispiikkisen kirjoittajana. Kirjoitustyylinsä Pirttinen määrittelee yhteiskunnalliseksi ja poliittiseksi satiiriksi. Vakavaa asiaa hauskasti ja mielikuvitusta käyttäen, ei tosikoille. Pirttisen ja Anssi Perämäen kirjoituksista Viispiikkiseen vuosina 2002-2010 on julkaistu myös kirja. Etenkin opiskeluajoiltaan Tampereen yliopistossa Pirttinen on tuttu myös monille pirkanmaalaisille.