Luonto lähellä Bobyrevin kuvissa
Galleria Emilissä (Keskustori 4) nähdään joulukuun aikana tamperelaisen lehtikuvaajan Emil Bobyrevin luontokuvia Seitsemisen, Helvetinjärven ja Isojärven kansallispuistoista sekä Tampereelta.. "Pieni kuvaaja on minussa aina asunut, mutta vasta Suomeen muutettuani se astui rohkeammin esiin, mikä oli monien yhteensattumien summa," toteaa Bobyrev urastaan.
Bobyrev on syntynyt Moskovassa, opiskellut ja valmistunut näyttelijäksi Pietarissa, työskennellyt näyttelijänä Petroskoin Suomalaisessa draamateatterissa, asunut Krimin niemimaalla ja lopulta löytänyt kotinsa Suomesta Tampereelta. Nyt Emil Bobyrevistä on tullut tamperelainen freelance-valokuvaaja; hän on työskennellyt jo kahdeksan vuoden ajan mm. Aamulehdelle.
