Lukijalta 21.09. 10.05 Päivitetty 21.09. 12.27 Kommentoi

Työväenkulttuuri ahtaalla

Kuva: Paavo Luokkala

92-vuotias Messukylän Työväen Näyttämö on tiukan paikan edessä. Sen majapaikka eli Messukylän työväentalo on nostamassa vuokria yli harrastajateatterin maksukyvyn. Jos asiassa ei päästä sopimukseen, teatterin on pakko muuttaa muualle tai pahimmassa tapauksessa lopettaa toimintansa.

Messukylässä on vuosittain tehnyt yleensä kaksi ensi-iltaa. Näytelmävalinnat ovat olleet kiinnostavia ja haasteellisia klassikoista nykynäytelmäkirjallisuuteen asti. Näyttelijät ovat monitaitoisia ja innostuneita harrastajia. Ohjaajiksi teatteri on saanut usein alan ammattilaisia. Yleisö on palkinnut esiintyjät saapumalla odotettuihin esityksiin.

Työväenkulttuuri on ihan keskeinen osa työväenliikettä. Sen arvo ja merkitys on aiemmin ymmärretty, ja siitä on oltu ylpeitä. On pidetty tärkeänä erilaisten harrastusmahdollisuuksien luomista, koska kulttuurin harrastaminen auttaa jaksamaan arjessa ja antaa mahdollisuuden itsensä kehittämiseen. Monille on löytynyt myöhemmin ammatti taiten parista. Aiemmin meillä oli myös suuri ammattitaiteilijoiden joukko, joiden tiedettiin olevan meikäläisiä. Nyt ei kyllä tule enää kovin monta nimeä mieleen, jotka olisivat etuoikeutettuja omien tilaisuuksiemme esiintyjiä.

Onko kysymys arvoista, vai miten tilanne on päässyt tällaiseksi? Olemme pystyneet pitämään teatterimme, soittokuntamme, kuvataidepiirimme ja kuoromme pystyssä todella vaikeissa vaiheissa. Emmekö todellakaan kykene siihen nyt?

Riitta Ollila

Riitta Ollila

Pirkanmaan Päivä