Lukijalta 21.12. 14.36 Päivitetty 21.12. 14.36 Kommentoi

Turvaako fuusio ammatillisen koulutuksen?

AKI OJAKANGAS   Pirkanmaan ammatillisen koulutuksen tulevaisuudesta päätetään alkuvuodesta. Tampereen kaupunkiseudun kunnissa. PIRKO-koulutuskuntayhtymän omistajakunnissa tulee lähiaikoina päätettäväksi toisen asteen koulutuksen yhdistämistä koskeva aiesopimus. Sen tarkoituksena on yhdistää Pirkanmaan koulutuskonserni-kuntayhtymä sekä Tampereen ammattiopisto ja Tampereen lukiokoulutus. Tuloksena olisi Suomen suurin ammatillinen oppilaitos, jota hallinnoisi isäntäkunta-mallilla Tampereen kaupunki.

Yhdentyminen koskettaa noin 1 200 työntekijää ja yli 12 000 kokoaikaista opiskelijaa. Yhdistymissuunnitelma perustuu ennakointiin, jonka tavoitteena on tarjota opiskelijalle laadukasta opetusta sekä joustavia ja yksilöllisiä opintokokonaisuuksia ja elinkeinoelämälle osaavaa työvoimaa myös tulevaisuudessa.

Aiesopimuksen hyväksymisen yhteydessä kunnilta pyydetään kantaa PIRKOn varallisuuteen. Nyt PIRKOn omistajakunnissa tehtävät päätökset joko tukevat uutta ammattikoulua tai heikentävät oleellisesti sen toimintaedellytyksiä.

Varallisuuden käyttötarkoitus ei ole poistunut

Pirkanmaan koulutuskonserni-kuntayhtymän noin 30 miljoonan euron kassavarallisuus koostuu edellisen yhdistymisen jäljiltä ja suunnitelmallisesta ylijäämästä, joka on syntynyt kiinteistöjen korjaustöiden ja häiriöttömän toiminnan yhteensovittamisesta. Jotta perustoiminta ei ole häiriintynyt, PIRKOn aikanaan hallintaansa saamia huonokuntoisia kiinteistöjä on pystytty korjaamaan vuosittain vain rajoitetusti.

On luonnollista, että omistajakuntien intresseissä on sekä toiminnallisesti että taloudellisesti mahdollisimman edullinen aiesopimus. Huomattavaa on, että vakavarainen kuntayhtymä on uuden suunnitellun ammattikoulun merkittävä selkäranka. PIRKOn varallisuus on kuin aallonmurtaja laajempia uhkia ja muutoksia vastaan.

Jos kertynyttä puskuria ei jatkossakin kohdenneta ammatillisen koulutuksen kehittämiseen muun muassa kiinteistöihin sekä oppimisympäristöjen, toiminnan ja osaamisen kehittämiseen, nyt tehdyltä pitkäjänteiseltä ennakoinnilta ja varautumiselta putoaa pohja.

Kiinteistöyhtiö ja rahasto turvaavat perustehtävän

PIRKOn hallituksen mukaan nyt linjattavat hallinnolliset ratkaisut tulee tehdä siten, että toisen asteen koulutuksen toimintaedellytykset turvataan. PIRKOn hallituksen mielestä paras tapa edetä on, että PIRKOn kiinteistövarallisuus siirretään perustettavaan kiinteistöyhtiöön sekä muu varallisuus rahastoidaan toisen asteen koulutuksen kehittämistyöhön. Nämä ratkaisut osoittaisivat kuntien kauaskatseisuutta ja vastuullisuutta turvata ammatillinen koulutus kunnan alueella myös tulevaisuudessa nopeiden pikavoittojen sijaan.

PIRKOn hallitus vetoaa omistajakuntien pitkäjänteisyyteen. Hallintomallien ja omistajaratkaisujen tulee tukea ammatillisen koulutuksen perustehtävää, uusien osaajien kouluttamista.

Pirkanmaan koulutuskonserni-kuntayhtymän hallituksen puolesta

Aki Ojakangas

hallituksen puheenjohtaja

Aki Ojakangas

Pirkanmaan Päivä