Oikea hommafoorumi
Hallituksella on muiden hyvien hankkeiden ohella kärkisijalla nuorisotyöttömyyden kitkeminen, suorastaan nollatoleranssi. Alle 25-vuotiaille aiotaan vuoden 2013 alusta taata työ-, harjoittelu- tai koulutuspaikka. Työministeri Lauri Ihalainen (kuva) on käynnistänyt yhteiskuntatakuuta valmistelevan työryhmän, joka heti työnsä aloitettuaan on saanut yli 40 kannanottoa. Työ on vaativa, mutta siinä onnistutaan, kun ollaan tosissaan.
Elokuun lopussa TE-keskuksissa oli yli 30 000 alle 25-vuotiasta työnhakijaa. Lisäksi etsivä nuorisotyö on löytänyt tuhansia työttömiä nuoria, jotka eivät ole TE-keskusten tilastoissa.
Kaikki nuo kymmenet tuhannet nuoret ovat erittäin suuressa vaarassa syrjäytä koko yhteiskunnasta. On todella korkea aika tarttua härkää sarvista.
Hanke on sekä yksilöiden että yhteiskunnan kannalta mitä tärkein. Jos yhteiskuntatakuulla kyetään menestyksellisesti torjumaan syrjäytymistä, vältytään monen yksilön kohdalla katastrofaalisilta inhimillisiltä tragedioilta. Jos tuloksia saadaan säästetään myös valtion ja kunnan menoissa kaiketi miljardeja.
Kun työuria pyritään pidentämään, niin juuri nuorten saaminen työelämään hyvissä ajoin on erittäin merkittävä. Ikääntyneiden työntekijäin eläkkeellejäämisikä on noussut viime vuosina tavoitteiden mukaisesti. Vaikka ennen pitkää eläkeikäänkin on puututtava, niin sillä ei ole sellaista kiirettä kuin korjauksilla ikätaulukon alapäässä. Nuoret on saatava työhön, verojenn ja eläkevakuutusten maksuun mukaan.
Tietysti nuorten yksilölliset tarpeet ovat moninaiset, eikä kaikkea voida ratkaista työmarkkinoiden ehdoilla. Ihalaisen asettama työryhmä on todellinen hommafoorumi, jonka asiantuntemus riittää varmaankin rakentamaan toimivan kokonaisuuden. Asiassa ei ole syytä viivytellä mutta ei myöskään hosua.
Kauniita sanoja yhteiskuntatakuusta on sanottu yllin kyllin. Tekojen aika on käsillä.
