Uutiset 17.02. 10.19 Päivitetty 17.02. 10.19 Kommentoi

Ikäihminen pelkää yksinäisyyttä

Sumeliuksenkadun Senioriklubin aktiiviset ryhmät ja Petsamokodin asiakkaat ja asukkaat ovat pohtineet, mitä on onnellisuus ja kuinka se saavutetaan. Keskusteluihin on osallistunut yli 160 eri ikäistä ikäihmistä.Ikäihmiset eivät pelkää niinkään palvelujen puutetta kuin yksinäisyyttä.

 

Keskustelut liittyvät pormestari Timo P. Niemisen käynnistämään Tampere-Senior – ikääntyvä yhteiskunta mahdollisuutena -ohjelmaan. Ohjelman tavoitteena on, että Tampereella asuvat vuonna 2020 maailman onnellisimmat ikäihmiset.

"Hyvä kaupunki"

Ikäihmisten mielestä Tampere on hyvä kaupunki ikääntyneille. Tamperetta pidetään turvallisena ja hyvin kelvollisena asuinpaikkana. Keskusteluista voi vetää sen johtopäätöksen, ettei niinkään pelätä kaupungin tarjoaman palveluverkoston puutteita tai sen heikkouksia, vaan yksinäisyyttä ja sen mukanaan tuomia elämisen vaikeuksia.

Ikäihmisellä itsellään, hänen läheisillään, yrityksillä, yhteisöillä ja kolmannella sektorilla on osuutensa hyvän ja onnellisen vanhuuden saavuttamisessa. Hyvät palvelut ovat onnelisuuden tärkeä edellytys. Kuitenkin jokainen ihminen, myös ikäihminen, on "oman onnensa seppä".

"Onni koostuu arjen kukkasista"

Onnellisuus-ryhmiin osallistuneet arvostivat sitä, että senioreilta itseltään kysytään, mitä on onnellisuus ja miten se voidaan saavuttaa. Heidän sanomansa onnellisuudesta kiteytyy arjen pieniin, mutta tärkeisiin asioihin. Nykyseniorit osaavat arvostaa tasaista elämää, hyvinvointia, hoivaa ja huolenpitoa. Onni koostuu pienistä arjen asioista – arjen kukkasista.

Paavo Luokkala

Pirkanmaan Päivä